torstai 25. joulukuuta 2014

Joululimppu

Olen saanut hyvältä ystävältäni vuosi sitten mahtavan joululimpun ohjeen ja olen tehnyt sitä viime ja tänä jouluna. En itse pidä aniksesta, mutta se ei mielestäni maistu leivässä liikaa. Tätä limpppua tein myös pikkujouluihin, josta mainitsin viime tekstissäni. 

7,5 dl piimää
50 g hiivaa
1 dl siirappia
1 rkl suolaa
1,5 tl fenkolia
1,5 tl anista
0,5 tl pomeranssinkuorta
n. 8 dl ruisjauhoja
n. 8 dl vehnäjauhoja
voiteluun n. 1/4 dl siirappia ja vettä


1. Lämmitä piimä ja liuota hiiva
2. Lisää siirappi, ja mausteet
3. Alusta jauhot ja kohota taikina kaksinkertaiseksi
4. Leivo kolme limppua. Anna kohota. Pistele
5. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 30 min.
6. Voitele paistamisen loppupuolella siirappivedellä ja toisen kerran 
heti kun leivät ovat tulleet uunista.


Mielestäni makea ja maukas limppu jouluun! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti