maanantai 14. huhtikuuta 2014

Suklaista kakkua

Sain luvan tehdä syntymäpäivä kakkua 40-vuotisjuhliin ja päätin kokeilla jotain ihan uutta. En ole koskaan tehnyt suklaakakkua. Löysin netistä nuoren pojan pitämän blogin, josta bongasin herkullisen näköisen kakun ja päätin kokeilla. Kakku oli aikas tuhtia, mutta hyvää. Haluan jakaa teille ohjeen myös.

Pohja:

4 kananmunaa

100g margariinia tai voita

1½ dl sokeria

200g taloussuklaata

½ dl maitoa

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset toisistaan. Vatkaa rasva, sokeri, munista erotetut keltuaiset ja sula taloussuklaa keskenään (ei vaahdoksi). Vatkaa toisessa kulhossa munien valkuaiset kuohkeaksi vaahdoksi, mutta ei kovaksi massaksi. Nostele varovasti valkuaisvaahto rasva-suklaaseokseen, älä vatkaa. Lisää vehnäjauhot ja niihin sekoitetut vaniljasokeri ja leivinjauhe taikinan joukkoon varovasti. Lisää lopuksi maito. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan, paista 175 asteessa uunin keskitasolla n.35-40min.

Täyte:

2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
130g valkosuklaata
3 liivatelehteä

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää joukkoon sula valkosuklaa. Liota liivatelehdet, puristele liika vesi pois, lisää joukkoon tilkka kiehuvaa vettä ja anna hetki jäähtyä. Lisää liivatteet täytteen joukkoon. Täytä kakku omaan paistovuokaansa (joka on kelmutettu) annostellen täytettä väliin. Anna kakun (täytteen) hyytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Suklaakuorrute:

reilu 100g taloussuklaata
1 dl kermaa
25g voita (kiiltoa antamaan)

Kuumenna kerma kattilassa (ei kiehuvaksi) ja lisää joukkoon suklaapalat ja voi. Lämmittele kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä kuorrutetta hieman ja kuorruta kakku ritilän päällä, jotta ylimääräinen suklaa valuu pois. Kannattaa antaa kuorrutuksen jähmettyä hieman ja koristella vasta sitten. Laita jääkaappiin kunnes kaikki valmista ja anna jähmettyä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti