tiistai 15. heinäkuuta 2014

Untenmailla, shh!!

Asuntomessut ovat käynnistyneet ja ajattelinkin teemaan liittyen esitellä hieman lisää aikaansaannoksiani nukkekodin puolella. Talo on muuten aikalailla valkoista ja vaaleanpunaista täynnä, mutta lastenhuoneeseen halusin hieman saada väriä. Tapetiksi löysin ihastuttavan pöllöpaperin askartelulaatikostani.



Huoneen sisustus on vielä vaiheessa. Onneksi pienokaiselle löytyy jo sänky missä nukkua. Huoneessa kaikki muu on ostettua, paitsi pinnasängyn tein itse biltema-, kahvi- ja jäätelötikuista. 


Pienokainen nukkuu, shh!! 



Helmistä tein lapsille leikkijunan. Malli löydetty facebookin nukkekoti ryhmästä. Tehtailimpa junia muutaman enemmän, jos joskus tarvitsee johonkin. :)


Kesäterkuin, Tepa

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pientä pintaremppaa

Nyt olisi aika jo hieman esitellä aikaan saannoksia omassa nukkekodissani. Aikaisemmin kerroin saaneeni syntymäpäivä lahjaksi oman nukkekodin (1:12) mieheltäni, jota olen pikku hiljaa värkännyt. Alkuun maalasin talon pohjamaalilla läpikotaisin ja suunnittelin huoneiden järjestyksiä, joka saattaa aina välillä muuttuakin. Tapetoin ja lattiat ovat nyt melkein valmiita kaikissa huoneissa, mutta kylppäri ja eteinen odottavat vielä tarkempaa suunnittelua.

Tässä teille kuva siis talosta, jonka sain lahjaksi.



Pienellä pintarempalla talo näyttää jo aivan toiselta. 



Olohuone hieman lähempää. 


Tuleva kahvila.

Keittiön pintaa. 

Makuhuoneessa kokeilin jo hieman pientä sisustusta,
 mutta tuskin tulevat pysymään näillä paikoillaan. 

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Mansikka kookoskakut

Edelleen olen sitä mieltä, että paras leivonta lehti on Leivotaan. Olen kokeillut lehdestä monia eri ohjeita, enkä ole pettynyt kertaakaan. Aikaisemmassa tekstissäni kehuin huippu mansikka herkun ohjetta lehdestä ja tässä se nyt tulee. Mikä parasta niin ohje on myös gluteeniton.

Mansikkatäytteiset kookoskakut
(n. 20 kpl)

Pohjat:

3 valkuaista
2 dl sokeria
7 dl kookoshiutaleita

Täyte:

50g tuorejuustoa
25 g voita
1 dl tomusokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori
2 dl mansikoita

Valmistus: 

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sekoita pohajn ainekset sekaisin.
2. Pyörittele täytteestä n. 40 pientä palleroa ja tasoita ne litteäksi. Paista uunin keskitasolla n.10 min. Anna jäähtyä.
3. Sekoita tuorejuusto, voi, tomusokeria ja raaste keskenään ja pilko mansikat viipaleiksi.
4. Levitä täyte ja mansikan viipaleet väliin.


torstai 3. heinäkuuta 2014

Pitkästä aikaa

Vihdoinkin pitkän tauon jälkeen kerkiän tai viitsin kirjoittaa. Monena iltana olen tuumannut ääneen, että pitäisi blogiin taas laittaa tavaraa, mutta löhööminen sohvalla on vienyt aina voiton. Nyt telkusta ei tule jalkapalloa ja on muutenkin hyvä päivä takana, joten mitenkäs muuten sen kruunais kun lörpöttelemällä tänne. :)

Sain vihdoinkin uuden kannettavan tietokoneen, jolla kiva kirjoitellla eikä aina tarvitse pelätä, että koska se tilttaa kesken tallentamattoman tekstin. Olen kuukauden aikana tehnyt vähän kaikenlaista, mutta mitään en paljoa. Olen kokeillut uusia mansikka herkkuja, koska tuoreista mansikoista on paras leipoa. Aijon teille esitellä joku päivä aivan mahtavan mansikka leivoksen, joka oli herkkua ja myös helppo valmistaa. Herkku, joka on myös gluteiiniton.

Ompelu on ollut erittäin vähäistä. Muutamat legginsit olen neidille kerinnyt ompelemaan. Tai ompelun vähentyminen on johtunut siiitä, että kaikki muu käsityö menee juuri nyt ohitse. Nukkekoti projektini on ollut ehkä se kiinnostavin juttu. Vilauttelen siitä pian teille hieman alkua.

Joulupukki toi viime jouluna miehelleni lihamyllyn ja makkarasuppilot, minun armaaseen yleiskoneeseeni Kitchen Aidiin. Olemme muutaman kerran uskaltautuneet kokeilemaan myös makkarantekoa. Mies on kylläkin hoitanut muuten teon, mutta yhdessä olemme sen suoleen pursottaneet. Makkaran teko on mielestäni aika hauskaa, vaikka vielä se ei ole maullisesti onnistunut niin hyvin kuin olisimme toivoneet. Maku ehkä kohdillaan, mutta makkara ollut liian kuivaa. Tekovaiheesta voin väläyttää nyt hieman kuvia.







Pian iskee myös paniikki, koska vajaan kuukauden päästä aijon palata hoitovapaalta töihin ja pelkään, että kaikki käsityö aikani on sitten mennyttä. Toivotaan, että jostain aikaa löytyy vielä. Ja jos ei juuri nyt niin muutaman vuoden päästä sitten. Ja tuskimpa sittenkään jos meinaa yhtään lisää lapsia saada. :) Eli ehkä eläkkeellä... :)