lauantai 6. joulukuuta 2014

Pusupullat

Moiskis vaan kaikille!

Löysin ihastuttavan pulla ohjeet eräästä blogista ja halusin kyllä heti kokeilla. Aivan mahtavan herkullisia suukkoja niistä tulikin! Osa on pakkasessa ja toivon, että myös sieltä tulevat maistuisivat hyviltä.

Haluan jakaa teidän  kanssanne myös tämänkin ohjeen!

Taikina
4 dl      maitoa
1          muna
1 dl      sokeria
1tl        vaniljasokeria
1/2 tl    suolaa
1 tl       leivinjauhetta
50g      hiivaa
200 g   voita, pehmeää
n. 13dl vehnäjauhoja

Täyte
n.200 g mansikkahilloa, paistonkestävää
1 pss     vaniljakastike-aineksia
2,5 dl    maitoa

Päälle paiston jälkeen
n. 1dl    sulatettua voita
1-2 dl   sokeria

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon hiiva. Sekoita joukkoon sokerit, suola ja muna. Laita leivinjauhe pieneen määrään jauhoja ja sekoita loppujen jauhojen kanssa sekaan pikkuhiljaa vaivaten. Lisää loppuvaiheessa voisula. Alusta taikinaa kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista ja kädestä. Kohota n.1 tunti. Valmista kreemi sekoittamalla vaniljakastike-aines maitoon ja anna tekeytyä hetki (saa olla tönkköä).

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle, leivo taikinasta tanko ja jaa se 20 pieneen palaan. Leivo palat pikkupulliksi. Kauli pullat soikioiksi ja laita lusikallinen täytteitä päällekkäin jokaiselle soikiolle ja taita soikio kaksinkerroin. Ummista pusupullat painelemalla sormilla reunat kiinni kaarevasta reunasta. Nosta pusut leivinpaperille ja anna kohota n. 30 min. Paista voitelemattomat pullat 200 asteessa uunin keskitasolla n.10-12 minuuttia. Voitele pullat paiston jälkeen ensin voisulalla ja kasta sitten hienoon sokeriin. Huom! Anna pullien jäähtyä hieman, koska sokeri sulaa muuten.

Herkullisia hetkiä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti